Lehmänlanta haisoo ja hevirokki soi!

No kukas sitten on tämä wannabe-maatilan emäntä, joka tänne näitä tarujaan rustaa? 

Ne ketkä eivät äidiksi kutsu, käyttävät minusta nimeä Janica. Luonteeltani olen vähän tällainen boheemi elämäntapaintiaani. Olen paljasjalkainen lapintyttö, kotoisin Rovaniemeltä. Sotkamoon muutimme esikoistyttöni Nean kanssa, voisi jopa sanoa, että uuden ja erilaisen elämän perässä alkuvuodesta 2008. Uutta ja erilaista me myös löydettiin ja rakkauden perässä muutimmekin sitten kylän tuntumasta tänne maaseudun rauhaan, peltojen ja metsien keskelle, avopuolisoni Arin suvun maille.

Vanha takapihan koivu kimmeltää auringon säteissä.

Kotiseudun maisemia.

Tänne me nyt ollaan rakennettu meille pesäkoloa, pientä ja sievää kotitaloa, jota nyt laajennetaan perheen kasvaessa. Valmista täällä ei todellakaan ole, on nimittäin pidetty huoli siitä, että sitä viimeistä listaa ei paikalleen naputeta. Vanhemmat ja viisaammat (oma isäni) kertoi, että näin kannattaa toimia, jotta voi aina todeta talon olevan vielä keskeneräinen, eikä keskeneräistä työtä saa arvostella.😁 Täällä parasta on rauhaisan maaseutu miljöön ohella, heti välittömässä läheisyydessä oleva luonto ja metsät, sekä tilan tuomat mahdollisuudet luoda ja kehitellä aina jotain uutta. Täällä on siis lääniä toteuttaa hullultakin tuntuvia haaveitaan. Paikkamme ristittiin oman perheen kesken Arican kotitilaksi. Nimi tulee tietysti meidän nimien yhdistelmästä. Blogin nimi muodostuu Taru-etunimeni mukaan - Arican Taru.

Arican Taru

Oma koti kullan kallis.

Leikkipuisto omalla pihalla.

Taustastani tällä erää nyt sen verran, että olen toiminut useamman vuoden ajan siivous- ja puhdistuspalveluiden eri yrityksissä, sekä viimeisimmät työvuoteni kaupanalalla myyjän, vuorovastaavan ja apulaismyymäläpäällikön ominaisuuksissa. Äitiyslomien ja perhevapaiden lomassa opiskelin itselleni kuitenkin oikeastaan ensimmäisen ja ainoan virallisen ammatin ja valmistuinkin luonnonvaratuottajaksi vuonna 2016, juuri sopivasti ennen kuopukseni Lilan syntymää. Tai oikeastaanhan me Lilan kanssa opiskeltiin yhdessä, sillä viimeiset näytöthän meni maha pystyssä läpi koluten. Lilakin luonnonvaratuottaja siis jo syntyessään!😁 Lapset olivat kyllä kaikki tiiviisti mukana opiskeluissani ja teinkin meidän touhuista ikään kuin opinnäytetyönä kaksi kirjaa. Mutta näihinkin aiheisiin syvennyn varmasti lisää myöhemmin. 

Mikä ihana tekosyy.

Juuri nyt elän elämäntilanteessa, jossa saan nauttia päivistäni kotona lasten kanssa. Meillä on nyt siis kolme lasta. Esikoiseni taiteilija ja upea nuori naisen alku Nea, keskimmäinen lapseni eli pellavapäinen poikani Jimi, sekä kuopukseni suloinen pikku emäntä Lila. (Nykyään meitä onkin sitten jo kuusi!) Lasten lisäksi meillä on kaksi kissaa ja kaksi koiraa. Luonnollisesti maaseudulla asuvana eläinrakkaana, wannabe- maatalon emäntänä haaveilen kuitenkin suuremmasta laumasta, niin ihmislapsista kuin eläimistäkin. En tiedä tuleeko koskaan sitä päivää, jolloin toteaisin perheen pääluvun olevan täysi? Vaikka meillä ei itsellä (ainakaan vielä) ole tämän enempää eläimiä, niin silti täällä saa haistella sitä aitoa maatilan tuoksua. Naapurista kun kantautuu niin kotoisa lehmänlannan tuoksu!

Olaf lumiukko vartioi pihaa.

Blogin aloittamisesta olen haaveillut jo jonkin aikaa ja nyt sen aloittamiselle tuntuisi vihdoin olevan aikaa ja aiheitakin. Tämä on ensisijaisesti oma päiväkirjani ja henkireikä, jossa saan purkaa ajatuksiani elämästämme. Jos siitä on iloa ja ajanvietettä samalla myös jollekin toiselle, on se tietysti vain mahtava plussa! Blogissani tarinoin arjestamme ja touhuistamme täällä Arican kotitilalla Sotkamon maaseudulla ja sen läheisyydessä, kuin myös mökillämme Kuusamossa, lähellä Hossan kansallispuistoa sekä milloin missäkin reissatessamme.

Juuri jäätynyt mökkijärvi auringonlaskun alla.

Koskaan ei voi tietää mistä jutun aihetta syntyy, enkä tee tähän listausta sydäntäni lähellä olevista asioista, tai sen kummemmin harrastuksistammekaan, sillä niitä on paljon. Luontohöperöinnin lisäksi erilaisten projektien, harrastusten ja muiden touhujen kannalta olen yhtä  kaikkiruokainen kuin musiikkimakunikin suhteen. Myös musiikkimakuni sai uusia ulottuvuuksia puolisoni myötä: Kun tämä meidän perheenisä pääsee vapaalle, niin pelloilla kaikuu sähkökitara ja silloin - lehmänlanta haisoo ja hevirokki soi!

Lempikuvani meistä💜