Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Paljon onnea meidän oma pieni kalamies!

Kuva
Pieni suuri herrasmies. Jimikin ehti täyttää tässä rytinässä jo seitsemän vuotta! Minun pieni herrasmiehen alku! Niin reipas ja fiksu poika! Ihan mielettömän kekseliäs! Niin taitava kiipeilijäkin, että se on kuulkaa sekuntti kun se on kiivennyt jonkun lipaston, hyllyn tai uunin päälle. Ja tää ei olekaan mikä tahansa pikkupoika, vaan hämähäkkimies! Ei se juuri lattioilla kuljekkaan, aina menee tasoja ja pöytiä pitkin, hypähtää vaan paikasta toiseen ilmassa! Niin kuin olis näkymätön seitti turvana. Kyllä siinä saa olla sormien välistä kurkkimassa sydän syrjällään! Samalla edelleen kuitenkin yhtä herkkis poika. Halauksia suukkoja ja läheisyyttä vailla. Oikean synttäriaamun donitsikakku. Jimi on myös sellainen poika, joka ei kuivatakaan itseään vain tavanomaisesti pyyhkeeseen suihkun jälkeen. Vaan hän pyörii vimmatusti ja kertoo samalla minulle, että näin hänet pitää lingota rutikuivaksi. Jimin käsikään ei ole ihan tavallinen käsi. Johtunee varmaan siitä hämähäkkimi

Vappupuuhastelua!

Kuva
Vappu päivän legoleikit. Lilalla välipalakin lähettyvillä näköjään. Tehtiin tänä vuonna itse simaa ensimmäistä kertaa! Hitusen myöhässä taas asialle herättiin, mutta sehän on toisinaan minulle hyvin tyypillistä! Laitettiin simat käymään isoon viinisaaviin. Siman annettiin käydä huoneenlämmössä kaksi vuorokautta ja sitten pullotettiin. Pullot jätettiin huoneenlämpöön. Huoneenlämmössä sima valmistuu kolmessa vuorokaudessa ja viileässä menee noin viikko. Tietysti pullot lopuksi siirretään kylmään ja nautitaan kylmänä ja raikkaana! Ihanaa kun lapset on innolla mukana! Suloinen siman keittäjä! Paistettiin myös munkkeja perinteisesti. Itsetekemisessä on oma taikansa, vaikka munkit ei joka kerta ole täydellisesti onnistuneetkaan. Pari vuotta takaperin naureskelinkin sitä, että toivottavasti lapset muistavat vain tämän ihanan munkin paisto perinteen, eivätkä sitä, että osa munkeista maistuu taikinalle ja toisilla voisi hakata nauloja seinään! Ehkä täss