Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Hyvää joulua ihan jokaiselle!

Kuva
Tänä vuonna me juhlittiin joulua Rovaniemellä minun ydinperheen kanssa jo viime viikonloppuna. Siitä kirjoittelen vähän lisää myöhemmin. Tämän reissun vuoksi ja osittain myös sieltä mukana tulleen flunssan seurauksena päätin tänä jouluna päästää itseni vähän helpommalla jouluaskareiden suhteen. Kinkku on aikomuksena kyllä paistaa itse, mutta muuten hyödynnämme valmiita ja puolivalmiita jouluruokia. Vaikka olen enemmän tee se itse- tyyppiä niin en ota silti liikaa paineita tästä. Juhlimme oman perheen joulun lauantaina ja menemme aatoksi sitten Arin vanhempien luokse. Vuoro vuosin pyritään viettämään aattoa kummankin vanhempien kanssa. Se on tärkeää <3 Lapset koristelivat kuusen mieleisekseen. Enkeleitä jokaisen lapsen jouluun! Viime vuonna me ei laitettu joulukuusta ollenkaan, kun mentiin aatoksi Rovaniemelle. Tänä vuonna oli sekin sitten ohjelmanumerona. Pojat haki lähimetsästä kuusen, jonka lapset saivat mieleisekseen koristella. Ihan nättihän siitä tul

Joulupaniikki!

Kuva
No niin, tämän joulun ensimmäiset tortut on nyt leivottu. Ja ihania niistä tulikin! Tehtiin kolmella eri makuisella marmeladilla monenmoisia torttuja. Makuina oli vadelma, omena ja tietysti luumu. Tortuista tuli muun muassa lahjapaketteja, karkkeja, enkeleitä kuin myös niitä  perinteisiä tähtitorttujakin! Nealtahan tämä sujuu jo kuin ammattilaiselta ja niin mallikkaasti osasi Jimikin jo näitä väsätä! Näytin vain Jimpulle miten leikata ja taittaa taikinalevyt, että saa erilaisia torttuja loihdittua! Laitoin ohjekuvan tähän muillekin leipuri- tontuille vinkiksi! Kieli keskellä suuta keskittyen! Nea taiteilijan tortut! Monenmoista torttua. Jimin enkeli torttu. Nyt päästään herkuttelemaan! Leikkaa torttulevyt viivojen mukaan ja taita nuolien osoittamalta kohdalta keskelle. Ajattelin jo, että askartelemme myös joulukortit viikonloppuna, mutta satuin löytämään muutaman vuoden takaiset askarrukset ja laitetaankin ne nyt sitten vihdoin tänä vuonna hyvän

Paperiruusu! - askarteluohje

Kuva
Tämä paperiruusu on ihana koriste itse tehtyihin kransseihin, pajutöihin , lahjapaketteihin - ihan mihin tarkoitukseen tahansa! Olen koristellut niillä myös säilytyskoreja, kynttilän jalkoja ja joskus koristelin myös kattokruununkin! Käyttökohteita on monia! Siskoni häissä oli upeita valkoisia paperiruusuja koristamassa koko juhlapaikkaa! Tämäkin on suhteellisen helppo tehdä ja voi myös valmistaa eri kokoisia ruusuja, jolloin niistä saa näyttävän ruusuryppään johonkin työhön tai muuhun käyttöön. Punaisia paperiruusuja. Liloja paperiruusuja kattokruunussa. Paperiruusut valmistuu noin 80 cm pitkistä paperinaruista ja pätkästä esimerkiksi juuttinarua. Näitä ruusuja voi tehdä kaikenvärisistä paperinaruista ja sitomiseenkin käy melkeinpä mikä tahansa naru tai lanka, kunhan se on melko vahvaa ja kestävää. Itse olen käyttänyt juuttinarua ja hamppunarua, mutta esimerkiksi siskoni valkoisissa hääruusuissa oli vihreää paperinarua! Ohje on ehkä helpoin käsittää samalla kokoajan oma

Mahtavaa Itsenäisyyspäivää Suomi ja suomalaiset - jo 100. kerran!

Kuva
Meidän Itsenäisyyspäivä alkoi sillä, että saatiin nukkua pitkään ja hartaasti! Ihanaa ja tarpeellista - vapaapäivä keskellä viikkoa! Jännä miten se lyhentääkin viikkoa niin mukavasti! Enää kaksi päivää ja taas on viikonloppu! Näistä minä tykkään, näitä lisää kiitos! Sininen ja valkoinen. Sininen on taivas. Valkoiset on hanget. Kun oltiin rauhassa herätty ja syöty aamiaista, lähdettiin koko perheellä ulkoilemaan. Käytiin myös kävelemässä pikku mutka ja haettiin vauhtia mäen päältä paluumatkalle! Ai että, rakastan näitä maisemia! "Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa. Kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien!" Sytytettiin tietysti myös lyhtyihin kynttilät 100- vuotiaalle Suomelle. Suomi 100- vuotta! Ulkoilun jälkeen tultiin syömään lounasta. Riisipuuroa, keitettyjä kananmunia ja rieskaa. Jotenkin sekin niin Suomalaista. Riisipuuro onkin paras puuro, samoin mannapuuro. Ne on ollut lemppareita jo lapsuudesta asti ja nyt