Lasten kanssa Hiidenportin kansallispuistoon!

Kävimme isänpäivän aattona tutustumassa vihdoin läheisyydessämme sijaitsevaan Hiidenportin kansallispuistoon. Noh, voiko nyt ihan sanoa läheisyydessä, kun matkaa kuitenkin kertyy noin kuusikymmentä kilometriä per suunta. Hiidenportille pääsee, kun lähdetään ajelemaan Sotkamon kirkolta Kuhmon suuntaan ja Tipasojalle. Opaskyltit ohjeistavat Palolammen parkkipaikalle, josta lähtee reittejä hiidenportin rotkolle. Palolammelta löytyy mm. opastuskatos, keittokatos, tulentekopaikka ja kaivo, jossa on juomakelpoinen vesi. Pirttiä voi myös vuokrata suurempien porukoiden ruokailuihin, mutta yöpymismahdollisuutta ei ymmärtääkseni siellä ole.



Hiidenportti.


Palolampi.


Koska olimme liikkeellä koko perheellä, valikoitui meille reitiksi ainakin tällä kertaa Hiidenkierros, jonka pituus on 3-5 kilometriä. Kaksi lisäkilometriä tulee silloin, jos haluaa käydä Porttilammen laavulla esimerkiksi eväitä syömässä ja tulistelemassa. Reitti on mielestäni sopiva myös lapsille, mutta olisin kyllä erittäin tarkkaavainen rohkeiden pikku eränkävijöiden kanssa. Jos lapset uskovat annettuja ohjeita, pysyvät turvaköysien oikealla puolella ja osaavat tottuneesti liikkua juurakkoisilla luontopoluilla niin mikä ettei! Meidän eskarilainen jopa reippaili koko lenkin ihan itse, mutta kuopus sai V.I.P -kuljetuksen rinkassa.



Lilan V.I.P- kuljetus rinkassa!


Jimikin jaksoi reippailla koko reitin ihan itse!


Polut olivat tosiaan melkoisen juurakkoisia, kivikkoisia, sekä paikoin myös liukkaita. ja jyrkkiä. Toisaaltahan se on juuri näiden luontopolkujen viehätys, luonnonmukaisuus. Kaiken annetaan olla juuri siinä, missä se on aina ollutkin. Siinä mihin se on kasvanut ja mihin luontoäiti sen on tarkoittanut. Kuitenkin tällaisilla poluilla saa kokoajan katsella myös jalkoihin, eikä voi vaan ihastella maisemia ja ympäristöä. Tämä kannattaa pitää mielessä kulkiessa. Reitin varrella oli myös tietysti pitkospuita ja portaikkoja. Näiden kunto oli ihan kohtalainen, muutamia askelmia lukuunottamatta.



Melkoiset mukulakivi seinämät luontoäiti tänne järjestänyt.






Luonnonvoimien ihmettelijät!

Köydet kertovat jyrkästä rotkon reunasta!

Palolammelta lähdettäessä saavutaan itseasiassa yllättävän nopeasti siihen kohokohtaan. Tarkalleen 1,3 kilometriä taisi olla. Siis voi luoja! Kyllä tuollainen jylhä ja alkuvoimainen rotkomaisema herättää sitä jumalan pelkoo, kuten Jukka Poikakin varmaan tässä kohtaa sanoisi. Saa se ainakin kunnioittamaan luontoa, omaa kotimaataan. Minun Kainuuta. WAU! Minulla oli mukanani ainoastaan puhelimen kamera, eikä nämä maisemat kyllä valitettavasti täysin taltioidu kaikessa mahtavuudessaan ja loistossaan kuviini. Antaa ne kuitenkin osviittaa siitä mitä on odotettavissa, mikäli tänne haluaa lähteä.



Huikeat maisemat!













Meillä kävi vieläpä kelinkin kanssa hyvä tuuri. Ensilumet olivat aikalailla sulaneet, vaikka paikoin lunta vielä olikin. Kuitenkin rotkon pohjalla olevat pikimustat lammet olivat saaneet pysyvämmän jääpeitteen. Tämäkin teki kyllä kokemuksesta entistäkin henkeäsalpaavamman. Ratkeamat ja säröilevät reiät valkoisessa jäässä olivat mielettömiä! Rotkon pohjalta mennäänkin sitten kävelysiltaa ja portaita pitkin toiselle puolelle.






Mustien lampien säröilevä jään pinta oli upea näky!


Rotkon ylitys.


Rotkon ylityksen jälkeen polku haarautuu Porttilammen laavulle, jossa halusimme ehdottomasti käydä syömässä eväät. Laavulle päästyämme oli iloksemme muutama kalikka nuotiossa palamassa. Ketään ei kuitenkaan näkynyt ympäristössä. Emme ottaneet tällä kertaa nuotiomakkaraa mukaan, eikä meillä myöskään ollut tarkoitus tulistella, mutta eihän me nyt valiteta, jos nuotiotulille kerran päästään! Se kelpaa aina! Meillä oli mukana termarissa jauhelihakeittoa ja kaveriksi eväs sämpylöitä. Voi pojat, että ruoka onkin aina niin hyvää luonnossa! Mikä siinä on??












Evästauko Porttilammen laavulla.



Nuotiotulet ja Porttilampi.



Meillä oli koiratkin mukana tottakai, ihan parasta kun pääsevät kunnolla liikkumaan ja haistelemaan metsään. Kun oltiin syöty ja hetki siinä istuskeltu, sekä pian jo lähdössäkin, tuli yhtäkkiä jostakin laavulle irtokoira. Koira oli vanha, mutta ei mikään pienikokoinen kuitenkaan. Eikä se kyllä kuullut tai halunnut kuulla mitään meidän käskyjä, kun kuonoansa vaan työnsi meidän omien koirien suuntaan, vaikka tytöt yrittikin kovasti komentaa ja haukkua tuota tunkeilijaa pois! Tuntematon koira vaan työntyi päälle ja pelättiin jo lasten ja omien koirienkin puolesta! Yritettiin huutaa oliko omistajaa lähistöllä, mutta ketään ei näkynyt.



Rohkea vaeltaja- koira Pinja!


Aikamme siinä säikyteltiin, huudeltiin ja työnnettiin koiraa pois, kunnes joku sitten hiippaili metsiköstä laavulle. En tiedä mikä tosielämän nuuskamuikkunen tämä kyseinen herra oli, mutta näytti siltä kuin hän asuisi siellä metsissä. Hyvä ettei parran tilalla kasvanut jo naavaa. Pyysimme ottamaan koiran kiinni, mutta eihän tämä eränkävijä omistanut edes talutushihnaa. Oli kiinnipitoaika tai ei, niin kyllä omistajalla pitäisi olla yleisellä luontopolulla joku millä tarvittaessa kytkeä koira kiinni. Lopulta kuitenkin saimme tavarat kasaan, Lilan takaisin rinkkaan ja pääsimme jatkamaan matkaa. Säikähdykseltä kun selvittiin, niin ei minua koko hiippari enään haitannut. Olkoot noin, jos se hänet ja hänen koiransa tekee onnelliseksi. Seuraava vastaantulija ei vaan välttämättä ole yhtä avarakatseinen.



Laavulta palataan siis kilometrin mittainen matka takaisin rotkolle, jonka jälkeen luontopolkua jatketaan taas eteenpäin. Tai voihan siitäkin toki jo palata Palolammelle niin halutessaan. Me jatkoimme kuitenkin eteenpäin. Hetken kuljettua polkuja ja pitkospuita läpi vanhan metsikön saavutaan Kovasinvaaralle, todella karun kauniille vanhoille niityille. Siellä ihmisen jälki tosiaan on nähtävissä. Kivikasat ja kaskikoivikot ovat hämärtyvässä illassa jopa hieman aavemainen näky. Tästä palataankin sitten jo hiljalleen takaisin Palolammelle.



Niityt ja kaskikoivikot.


Ihmisen jälki näkyvillä.


Aavemaista.





Ilta alkoi jo hämärtää niittyjen yllä.


Tämä kokemus oli jälleen juuri niin upea, kuin olin kuvitellutkin. Tämä on harrastus, jolle haluan pyhittää paljon enemmän aikaa, kuin mitä sitä viime vuosina on tarjoutunut. Arkeakin jaksaa paremmin, kun käy välillä metsässä ja luonnossa voimaantumassa. Lapsetkin tottuu patikointiin, eräilyyn ja luontoretkiin, kun saavat olla mukana pienestä pitäen. Kun mukana on vielä sopivasti evästä ja päällä oikeanlainen varustus niin kaikki viihtyvät paremmin. Jos haluat päästä ihastelemaan vanhoja metsiä, niiden naavapartaisia puita, sammaloituneita kelonrunkoja, iloisesti solisevia puroja, upeita kallioita ja jylhää rotkomaisemaa niin suuntaa retkesi tänne ja lähde lasten kanssa Hiidenportin kansallispuistoon!



Sukelletaan metsään.



Naavapartaiset puut.


Kommentit

  1. Lapsiperhe Lapista28.11.2017 klo 1.25.00

    Wow upea teksti ja opastus kohteesta! Kiinnostuin kovasti, ja meilläkin pienet lapset niin tietääpähän nyt mihin varautua! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! <3 Voin kyllä lämpimästi suositella tätä luontokohdetta! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Luetuimmat tarinat

Paperiruusu! - askarteluohje

Kaaos pajusydämessä! - askarteluohje

Simppeli kalatahna - juhlaan ja arkeen!

Kamomillateetä ja kasvovettä!

Lehmänlanta haisoo ja hevirokki soi!

Paljon onnea meidän oma pieni kalamies!