Rakkaus löytyi Kainuusta

Mulla on vahva muistikuva lapsuudesta, että me siskon kanssa leivottiin ja kokkailtiin muka aina ja kokoajan jotain. Yhdessä ja erikseen, luvan kanssa ja ilmankin. Sitä en muista siivottiinko me jälkemme, vai jäikö se ikävämpi puoli sitten aikuisten harteille, joka on hyvin paljon mahdollista jopa todennäköistä sekin.😌 Muistan kehittäneeni suklaavanukasta omasta päästä, johon isosiskon kaverit tykästyi ja olin sitten niin ylpeä itsestäni, kun sitä pyydettiin tekemään lisää. Se oli varmaan vaan lähinnä raakaa taikinaa😁 mutta hyväähän se oli. Muistan näytelleeni itsekseen, että olin muka kokkiohjelman vetäjä aina kokkaillessani. Joku aika sitten muistelin näitä ihania lapsuuskokkailuja ja mieleen palasi Aku ankan keittokirja lapsuudesta. Googlettelinkin sitten nuita reseptejä ja tuota keittokirjaa. No se kirja sattuikin löytymään torista ja sain tilattua sen itselleni, voi mikä onnenpäivä😍 Täältä kirjasta erityisesti tämä yksi resepti on jäänyt asumaan mun mielensopukoihin. Kyseessä o...

Juhannus vietettiin todella pitkästä aikaa Arin sukumökillä Kuhmossa, olympialaisia kisaten ja yötöntä yötä nuotiolla tanssien ja rupatellen💚 Aina yhtä antoisia hetkiä, ei voi muuta sanoa. Juhannuksen jälkeen käytiin pyörähtämässä muutama yö omalla mökillä Kuusamossa. Mökkireissu oli aika lupsakka - unta, uintia, tulistelua, saunomista ja hyvää ruokaa. Mökkireissusta ei nyt tällä kertaa sen enempiä, koska halusin omistaa tämän blogipostauksen nyt Hossan värikallioille. Värikallion kaarros 7,4 kilometriä Lila ja Luka värikallioilla 2026 Nea ja Jimi värikallioilla 2015 Ollaan käyty värikallioilla kerran aiemminkin, vuonna 2015 kun Nea oli 10 ja Jimi pikkuruinen 4 vuotias. Nyt sitten heti mentiin uudestaan pienempienkin kanssa, Lilan ollessa 10 ja Lukan pikkuruinen 5-vuotias.😅 Muutenhan paikka on luonnollisestikin pysynyt muutamia myrskytuhoja lukuun ottamatta samanlaisena, mutta katselutasanne on uusittu niihin aikoihin, kun Hossasta tuli kansallispuisto vuonna 2017. Siitä asti on puhe...

Voikukkasiirappia💛 Tätä sanotaan jopa vegaaniseksi hunajaksi, enkä ihmettele. Maku on hämmästyttävän hunajamainen. Ei tietenkään täysin hunaja, vaan sokerisempi selkeästi. Hunaja on hunaja, tämä on siirappi ja niillä on tietysti eronsa. Edelleen sanon, että mehiläiset tekee tän kuitenkin niin paljon paremmin 😏 Mutta myönnän että itsekin yllätyin positiivisesti. Jos ei halua aitoa hunajaa syödä, niin voikukkasiirappi on takuulla ainakin lähimpänä sen makua.  Voikukkia💛 Voikukan kukkamykeröitä💛 Tarvitset: n. 3 litraa voikukan kukintoja (n.1- 1,5 litraa terälehtiä perattuna) n. 1 litra vettä n. 1kg sokeria 1 sitruuna tai 1 tl sitruunahappoa Tähän kerätään siis voikukan kukintoja. Kerätyt kukat jätetään hetkeksi varjoon odottelemaan, jotta pienet öttiäiset saavat mahdollisuuden poistua kukista. Puolisen tuntia riittänee. Siirapin voi tehdä joko käyttäen koko kukkamykerön, tai vaihtoehtoisesti käyttää tarkoin vain keltaiset terälehdet. Voikukan vihreät osat ovat kitkeriä, jo pieniki...

Myönnän, että mikäli voikukista syystä tai toisesta eroon haluaisi päästä on se todella, todella työlästä ja melkeinpä loputon homma. Ei siis sinänsä ihme, että tätä keltaista palleroa pidetään monesti puutarhurin painajaisena. Onhan kyseessä ehkä maapallon laajimmalle levinnyt kasvi. Itse kitken (tai yritän ainakin) nämä pörröpäät juurineen sieltä, missä en halua niiden kasvavan, tai missä ne söisi elinvoimaa ja elintilaa muilta kasveilta. Muuten ne ei minua juurikaan haittaa. Voikukat ovat kauniita pieniä aurinkoja ja piristävät pihoja loisteellaan. Lapsetkin kerää niitä myös mielellään leikkeihin ja mulle maljakkoon.💛  Ne kannattaakin kerätä säännöllisesti vaikka maljakkoon, viimeistään juuri ennen siementen kypsymistä. Näin voit hieman hillitä voikukan leviämistä. Vaikka se on melko tehokas leviämään myös juuren paloistakin. Meillä täällä peltojen keskellä on muutenkin vähän haasteellista estää voikukan kasvua, sitä kun on pellot keltaisenaan. Kun siemenet sitten kypsyvät ja v...

Vihdoin sain elvytettyä blogin takaisin henkiin! Tuun aina niin hyvälle tuulelle, kun lueskelen menneitä kirjoituksia tai kirjoittelen uusia. Vähän on ollut jopa surumielistä, kun blogi oli nyt niin pitkään tauolla. Tälle tauolle toki on syynsä ja tämä syy taas ei missään nimessä ole surumielinen, vaan päin vastoin. Meitä hemmoteltiin iloisella perhetapahtumalla ja perheemme kasvoi yhdellä upealla peikkopojalla helmikuussa 2021. Voi tätä onnea ja rakkauden määrää💚 Mutta miten se liittyy blogin taukoon on se, että tuota meidän neljännen pienen rakkauden hedelmän syntymää, edelsi aivan armoton raskauspahoinvointi äärettömän väsymyksen siivittämänä. Voin sanoa, että mulla oli kyllä aikalailla koko elämä tauolla tuolloin. Sen jälkeen onkin ihan jo arki pitänyt kiireisenä, eikä oikein sopivaa hetkeä blogin jatkamiselle meinannut löytyä. Mutta nyt olen taas kirjoittamisen päässyt aloittamaan ja se tuntuu ihan pirun hyvältä! Tähän väliin pieni esittely nuorimmaisesta perheenjäsenestä lienee ...