Lilli -hiiren 3 -vee syntymäpäiväjuhlat! 💜

Mestaripiirros 💜

💜



Lila on jo kolmevuotias! Ei enää ainakaan mikään taapero! En tiedä onko tälle iälle varsinaisesti mitään omaa nimitystään, mutta ainakin meillä ollaan jo pierukorkeudella! Meinaan tällä sitä, kun neiti seuraa kuin hiiri juustoa joka paikkaan ja kävelee tiukasti perässäni, niin kyllähän se nenä on aika osuvasti siinä pierukorkeuden rajamailla! Todettu on! Pieru onkin erityisesti tämän ikäiselle pomminvarma ilahduttaja! Räjähtävä naurunpurskahdus on taattu, vaikka uhma itkunkin keskeltä!



Ilmeellä!💜



Pieni mutta pippurinen!



Lila ja Kamomilla.



Pierun lisäksi, muutama sananen myös siitä uhmasta, joka pieruhuumorin ohella on melko olennainen osa tätä ikävaihetta. Monesti kuulee puhuttavan juuri kolmevuotiaan uhmasta tai tahtoiästä. Itse olen tullut kuitenkin siihen tulokseen kolmen lapsen kokemuksella, että ainakin meillä on menty kyllä uhmasta uhmaan. On 1- vuotiaan uhma, 3- vuotiaan, 4-5- vuotiaan uhma, eskari-uhma, ekaluokkalaisen uhma, esiteini-uhma ja kaikki huipentuu sitten siihen teiniajan uhmaan. Vaikka lapsi onkin mielestäni jonkinasteisessa uhmassa koko lapsuusiän, se tuokoon hieman lohdutusta, että uhman laatu kuitenkin muuttuu ja laimenee aika ajoin.Vaikka ajoittain arkea vaikeuttavat uhmat on toisinaan jopa uuvuttavia, yritän aina muistaa sen tosiasian, että ne on erittäin tärkeitä virstanpylväitä lasten kehityksessä. Tärkeä osa itsenäistymistä!



Aurinkoinen Lilli🌞



Kolmevuotiaana alkaa oma persoonakin tulla entistä vahvemmin esiin. Voin kertoa, että Lila on kyllä huippu persoona! Huumorintajuinen ja fiksu pikku emäntä, jonka loputonta puheenpulinaa värittää voimakas elehdintä ja tuhannet ilmeet! Vaikka mulla olis korvissani tulpat, niin ymmärtäisin taatusti silti lähes kaiken mitä neiti eleillään kertoo! Aika näyttää tuleeko hänestä mykkäfilmien miimikko vai muuten vaikuttava viestijä! Oli niin tai näin, toivon, että tuo kolmevuotiaan uteliaisuus, huumori, elämänilo ja innostus säilyy ja siivittää läpi elämän, kohti unelmia, oli ne sitten mitä ja missä tahansa!


Lilan tiipii teltta.



Vekkuli Lilli -hiiri 💜


Synttärijuhliin kasattiin Lilan oma ihana tiipii telttakin leikkejä varten! Tarjottavaksi tehtiin värikäs voikkari -kolmonen, porkkanakakkua, kookospalleroita ja tietysti täytekakkua. Kolmevuotias juhli synttäreitään lemppari mekossaan. Minni hiiri -mekko on päheillä korvilla ja rusetilla varustettu! Kakkukin sitten koristeltiin hiiren korvilla ja rusetilla sankariin sopivasti! Näin synttärikemuista tuli juuri Lilan näköiset: Lilli-hiiren 3 -vee syntymäpäiväjuhlat! 💜


Porkkanakakkua.



Voileipäkakkua!



Minni hiiri kakkua!


Hyvää syntymäpäivää meidän pieni Lilli -hiiri! 💜🌸🐭

Kommentit

  1. Aivan ihana juttu 😍🤗💕🌸🌷✨ Onnea Lilli 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta viestistäsi ja onnittelut välitetty myös Lilli-hiirelle! 💜

      Poista

Lähetä kommentti

Luetuimmat tarinat

Paperiruusu! - askarteluohje

Kaaos pajusydämessä! - askarteluohje

Simppeli kalatahna - juhlaan ja arkeen!

Havukranssi tuo pienen palan luontoa lähemmäs kotia 💚- tässä sinulle helpot ohjeet!

Lasten kanssa Hiidenportin kansallispuistoon!

Kamomillateetä ja kasvovettä!