Synnytyskertomuksia vauvauutisten innoittamana!

Meidän suku kasvoi viikko sitten kauniilla tyttölapsella <3 Tämä neiti onkin kovin odotettu, olen nimittäin pitkään toivonut lapsille serkkuja myös isänsä puolelta! On niin ihanaa kun lähipiirissä, juhlissa ja sukutapaamisissa on saman ikäisiä lapsosia! Heistä on niin paljon seuraa toisilleen ja iso suku on muutenkin rikkaus! Saimme vielä suuren kunnian alkaa rakkaalle pienelle kummeiksi <3 Tietysti heti vähän udeltiin tuoreen äidin kuulumisia ja vointia. Synnytyksestä puhuminen luonnollisesti veresti myös omia synnytysmuistoja. Se jännä juttu suurinta osaa meistä synnyttäneistä naisista yhdistää, että synnytyksestä jaksaa jauhaa aina! Oli kokemus sitten rankka, helppo, ensimmäinen tai seitsemäs, niistä riittää aina puhuttavaa! Ihanaa, että taas on lähipiirissä yksi nainen lisää, jonka kanssa jakaa ajatuksia tästä asiasta, joka kerta toisensa jälkeen mullistaa naisen elämän!



Muistelin juuri, että Neaa synnyttäessä taisin saada kaikki mahdolliset kivunlievitykset, piikit molempiin kankkuihin, spinaalit, kestoepiduraalit, jotain vielä ponnistusvaiheeseenkin ja silti tuntui, että kuolema kuittaa siinä synnytyspöydällä. Taisin myös mainita pariin otteeseen vähän isommilla kirjaimilla kuolevani, vaikka tiesinhän minä, etten ole siihen kuolemassa. Olin toki myös nuori, 20-vuotias, jos sillä nyt mitään merkitystä on. Juuri kun olo alkoi helpottaa kätilö sanoi, että laittavat minulle supistavaa. En tietenkään siinä tilanteessa voinut ymmärtää miksi, juuri pääsin sellaiseen olotilaan, että sai hetken hengähtää! No onhan se lapsi sieltä synnytettävä, eihän vauva voi kohtuunkaan jäädä.

LKS- Nea ja tuore äiti.

Supistukset alkoivat siis silloisessa kodissani Rovaniemellä 7. päivä maaliskuuta, ennen kukonpierua voimistua. Odottelimme hetken kotona ja suuntasimme sitten kohti Lapin keskussairaalaa. Nea syntyikin sitten seuraavan vuorokauden puolella, kolme minuuttia yli kahdentoista yöllä, tasan laskettuna päivänä. Naisten päivänä. Mieletöntä! Olin äiti, niin pienelle, upealle, terhakalle tytölle <3 Kertaheitolla oli sydämeni viety! Nea oli heti vierihoidossa kellon ympäri. Katsottiin toisiamme silmiin ja ihmeteltiin, kun viereisessä pedissä joku tuore äiti kuorsasi menemään vauvan itkiessä tai ollessa hoidettavana. Hänelle piti jopa hoitajien käydä sanomassa, että nyt pitäisi alkaa itse hoitaa vauvaa, että pääsette kotiinkin joskus.

Serkukset neljän päivän ikäerolla!

Kotiin pääsy oli yhtä aikaa maailman ihaninta ja pelottavinta. Ensimmäisinä päivinä taisi useampikin itku tulla mulla. Kasvettiin kuitenkin yhdessä. Nealla on ollut erityisen tärkeä rooli minun elämässä. Ei pelkästään se, että elämä kääntyi juuri oikeille poluille, vaan vielä tärkeämpänä se, että Nea kasvatti minusta äidin <3 Suurelta osin sen henkilön joka olen tänäkin päivänä. Nykyisestä ihanasta perheestämme, me ollaan Nean kanssa oltu pisimpään yhtä. Yhdessä tänne muutettiin, päästettiin Ari meidän sydämiin ja saatiin ihana suuri perhe <3 Uusioperheenäkin tuntui siltä, kuin olisimme se idylliperhe lasten satukirjoista. Äiti, isä, tyttö ja poika.

Torstai on toivoa täynnä!

Jimin synnytys käynnistyikin kovenevilla ja säännöstyvillä supistuksilla viisi päivää ennen laskettua aikaa, aamuyöstä 14. huhtikuuta. Odottelimme vielä tovin ja rauhassa lähdimme sitten ajelemaan kohti kajaania ja synnäriä. Nea jäi synnytyksen ajaksi anoppilaan. En halunnut heti mitään puudutusta. Avautumisen vauhdittamiseksi käytiin kävelemässä portaita sairaalan ylimmässä kerroksessa asti. Oleilin myös suihkussa ja heiluin jumppapallon päällä. Annoin luvan kätilöopiskelijan hoitaa synnytystäni. Hän oli kreikkalainen. Supistusten ollessa todella voimakkaita pyysin särkylääkettä. Tarkoitin siis jotakin kivunlievitystä, mutta kysyimme englanniksi painkillers ja sain siis 1000mg särkylääkkeen. Jotenkin ajatus hirvittää edelleen, vaikka jälkikäteen olen ollut myös ylpeä luomusynnytyksestäni.

 

Pelkän särkylääkkeen voimin Jimi syntyikin sitten 15.54. Kun hän pötkähti siihen pöydälle, ajattelin, että herranjestas se on pieni! Vaikka olihan Jimi ihan hyvän kokoinen, suurin lapsistani itseasiassa, hän vaan tuntui niin äärettömän pieneltä! Ja ovathan ne vastasyntyneet pieniä <3 Toipuminen oli paljon nopeampaa kuin Nean synnytyksestä. Ei mitään kipuja tai tuntemuksia juurikaan. Heti olisin voinut synnyttää uudestaan. Tai juosta maratoonin. Johtuneeko siitä kun mitään kivunlievitystä ei ollut? Silloin haaveilin jopa alkavani opiskelemaan kätilöksi. En tiedä mistä se tunne tuli, mutta sellainen olo kuitenkin oli.

KAKS- Jimi äitin sylissä.

Jimin aikana saatiin olla perhehuoneessa. Nea oli matkassa. Yhdessä tutustuttiin Jimiin ja opeteltiin taas vauvanhoitoa. Perhe tuntui siinä hetkessä niin kokonaiselta. Jimin sokereita seurailtiin jonkun aikaa, kun mulla oli ollut yksi poikkeava arvo sokerirasituksessa. Jimin verensokerit olivat vähän matalat, mutta ei mitenkään hälyttävää. Kun päästiin kotiin, vauva arki tuntui jotenkin niin luontevalta. Aika Jimin kanssa kotona oli elämäni parasta aikaa <3 Oli ihana olla kotiäiti ja kaverina niin helppo ja lupsakka vauva kuin Jimi <3 Neakin aloitti eskarin ja oltiin Jimin kanssa paljon kahdestaan.

Perhe kasvoi pienenellä pojalla.

Välissä olikin paljon ikäviä asioita kuten kohdunulkoinen raskaus, mutta ne olkoot sitten omassa postauksessaan joku toinen kerta. Nyt puhun mielellään vain ihanista asioista ja kauan odotettu kolmas lapsemme Lila syntyikin 10.1.2016 <3 Kaikki lapseni ovat minulle tietysti yhtä tärkeitä, mutta jotenkin kaikkien surullisten tapahtumien jälkeen, kun sain kuulla odottavani kolmatta vauvaamme, olo oli todella erityisen siunattu. Niin hömpältä kuin se saattaa kuulostaakin, mulla oli niin vahva tunne siitä, että mun sydämestä puuttuu palanen ja se oli just Lillin muotoinen <3

Pieni Lilliputti.

Lilan synnytys käynnistyi myös aamuyöstä. Tottuneesti ajattelin muka, että mulla on hyvin aikaa käydä suihkussa ja lähteä rauhassa ajelemaan kohti synnäriä. No olin väärässä, supistukset alkoivat olla todella kovia hyvin nopeasti. Ari kävi viemässä lapset anoppilaan ja lähdimme vauhdilla ajamaan. Pitelin autossa kiinni kauhukahvasta ja puristin jalkoja yhteen samalla kun pyysin Aria ajamaan vielä nopeampaa, vaikka mentiin jo hyvin lujaa, tuskin sallituissa rajoissakaan. Luojan kiitos, pääsimme kuitenkin synnärille ja kävelin masua kannatellen kumarassa sisään. Heti tutkimuspöydälle, jossa todettiin että kohdunsuu on jo täysin auki.

Musta tukka!

Olisin varmaan saanut alkaa vakka heti ponnistaa, mutta halusin mennä suihkuun puuduttelemaan masua lämpimällä vedellä, kun se toimi niin hyvin Jiminkin synnytyksessä. Luulen, että itseasiassa vieläkin vähän pidättelin vauvaa, kun oletin jotenkin, että mulle kyllä sanotaan, kun saa alkaa ponnistaa. Ponnistus tarve alkoi hiljalleen kuitenkin jo siellä autossa. Toivoin puudutusta ponnistusvaiheeseen ja ehdinkin saada sitten pudendaalipuudutuksen. Ihan jeesus pitkä piikki oli se. Tai ainakin se laite jolla laitettiin.  Kaksi piikkiä pistettiin. Olo oli kuin eläimellä. Pitelin huutoja samalla kun pistäjä painoi jalkoja leveämmin auki, että pääsee pistämään. Välissä taas supistus ja äkkiä yritetään supistusten välissä pistää vielä se toinenkin. Synnytys oli lyhyt ja nopea kaikesta huolimatta. Lila syntyi 8.27 kahdeksan päivää lasketun ajan jälkeen. Saimme taas perhehuoneen. Jimi oli myös mukana perhehuoneessa, opettelemassa pikkusiskon hoitoa.

KAKS- Lila äitin syleilyssä.

Kolmen synnytyksen jälkeen, olen kehitellyt oman pienen teorian siitä, että poika vauva oli mielestäni helpoin synnytettävä. Kyllä. Juuri se luomu synnytys. Voisiko pojat yleensäkin olla? Olen päässyt melko vähän puheille aiheesta, kun tuttavapiirissä ja suvussa tahtoo olla vähemmän niitä joilla olisi kokemusta molemmista ja normaalit alatiesynnytykset. Jokaisesta raskaudesta ja synnytyksestä olisi riittänyt puitavaa oman postauksensa verran vähintään, mutta tässä nyt alkuun ainakin tiivistettynä minun synnytyskertomuksia vauvauutisten innoittamana!